Tekijä: Pekka Hiekkala
-

Vasas flora och fauna @ Telakka 18.2.2024 – Maailman ihanin bändi Tampereella
Tätä keikkaa oli odotettu kuin kuuta nousevaa. Viime vuosien ehdoton suosikkiyhtyeeni Vasas flora och fauna toteutti helmikuun puolivälissä viiden paikkakunnan minikiertueen Suomessa. Haaveilin aluksi, että olisin päässyt näkemään yhtyeen peräti kolmesti: Turussa, Helsingissä ja Tampereella, mutta lopulta muista kiireistä johtuen näistä toteutui ainoastaan viimeisin. Onni onnettomuudessa Tampere on ihana kaupunki ja oli mahtavaa päästä keikkareissulle…
-
UMK 2024 tuomio/ennuste
UMK24-kisaa vaivaa keskinkertainen musiikillinen taso. Tätä on hieman vaikea ymmärtää ja hyväksyä, kun ottaa huomioon miten vahvasti viime vuoden Käärijä-huuma nosti – joskin osin aiheetta – kisojen profiilia. Näin ollen jatkoonmenijä ratkaistaan tänä vuonna ulkomusiikillisin ansioin. On mielenkiintoista nähdä arvostaako raati ja kansa enemmän Sini Sabotagen kilttiä räävittömyyttä vai Windows95manin turvallisen kahjoa ysärinostalgiaa. Oma arvaukseni…
-
Pääkaupunkiseudun talvilintupaikat
https://maps.app.goo.gl/Bh3oWnmn82Xe9MwYA Kun oma lintuharrastukseni alkoi viime vuoden tammikuussa (100 lajia vuodessa-haasteella), huomasin että oli vaikea löytää tietoa siitä, minne lintujen perässä kannattaa mennä pääkaupunkiseudulla talvikaudella. Löysin Tiira.fi-verkkosivuilta todella hyvän ja ajantasaisen listauksen mielenkiintoisista lintuhavainnoista Helsingin Seudun Lintutieteellinen Yhdistys Tringa ry:n alueella, ja sen kautta sain vinkkejä siitä, missä omia havaintoja voisi saada kartutettua. Suosittelen muillekin…
-
The Zone of Interest
Kuluva tammikuu on näköjään erittäin kovatasoisten ensi-iltojen kuukausi. 26.1.2024 Suomen ensi-iltansa saanut The Zone on Interest on järisyttävän vaikuttava elokuvakokemus. Elokuvan rankkuus tulee sen piinaavasta tunnelmasta. Mitään keskitysleirin raakuuksia elokuvassa ei varsinaisesti näytetä, vaan tapahtumapaikkana on lähes koko keston ajan leirin työntekijän yksitysasunto pihapiireineen. Elokuvan voima on kuvauksen vähäeleisyydessä ja tapahtumien näennäisessä pysähtyneisyydessä. Vaikka nyrjähtäneessä…
-

Kino Laika 19.1.2024
Tammikuun kolmantena perjantaina, 19.1.2023 tein ensimmäisen kulttuurimatkan aloittelevana blogistina. Otin perjantai-iltapäivän vapaaksi töistä ja ajoin kauniissa pakkassäässä lumisen maaseudun halki Karkkilaan, Aki Kaurismäen ja Mika Lätin pyörittämään Kino Laikaan. Myös mieli oli aurinkoinen kun pitkään haaveiltu lyhyt irtiotto toteutui. Kino Laika sijaitsee vanhassa ruukkimiljöössä Ala-Emali-nimisessä rakennuksessa Karjaanjoen rannalla (kuva 1). Olisi mielenkiintoista kuulla mistä rakennuksen…